“Junttan veti ulkoistuksen takaisin, kun työ uhkasi karata ulkomaille” – kertoo Tekniikka&Talous lehti 30.5 päivätyssä jutussaan.
Junttan on Kuopiossa toimiva paalutuskonevalmistaja. Viisi vuotta sitten Junttan ulkoisti teräsosien hitsaus- ja koneistustyöt toiselle yritykselle, Komasille. Komasin tarkoituksena oli siirtää oma tuotantotoimintansa Kuopiosta Eestiin ja Puolaan. Junttan piti tätä ratkaisua huonona ja päätti ottaa sankarillisesti tuotannon omaan haltuunsa ja pitää sen näin Suomessa. Jutun mukaan etuna tuotannon säilyttämiseksi Suomessa ovat esimerkiksi tiedonsiirron onnistuminen helpommin sekä lyhemmät välimatkat. Tuotannon pitäminen Suomessa vaatii Deltan näkökulman mukaan kuitenkin myös sen, että Junttan on pystynyt järjestämään tuotannon tehokkaaksi sekä se, että Suomessa tehdyn tuotannon laatu saadaan pidettyä korkeana.
Myös Komasilla on tapahtunut viimeaikoina muutoksia tuotannossa. Komasin 11.4.2012 tiedotteen mukaan yritys on päättänyt Kiinan toimintansa vuoden 2012 aikana. Syyksi lakkautukseen yritys kertoo asiakasprojektien vähyyden. Tulevaisuudessa panokset aiotaankin keskittää Itä-Euroopan alueelle, joka mahdollistaa Komasin mukaan toiminnan kustannustehokkuuden. Tässä kehityskulussa voidaan nähdä yhtäläisyyksiä esimerkiksi USA:n tuotantotoiminnassa jo pitkään nähtyyn trendiin, jossa Aasiaan ulkoistettua tuotantoa tuodaan vähitellen takaisin lähialueille. Tästä trendistä on kerrottu esimerkiksi tässä aiemmassa kirjoituksessamme.
Tuotannon palauttaminen lähialueille vaatii aina sen, että uusi tuotantoympäristö saadaan toimimaan tehokkaammin ja älykkäämmin. Silloin tuotanto on kannattavaa myös muuaalla kuin halpamaissa.
Muistetaan siis tärkeä sanoma: “Älykäs tuotanto, parempi tulos”.
Youtube
Twitter
LinkedIn
Facebook
RSS feed