Turun Sanomat julkisti 27.6.2012 uutisen, jonka mukaan eräs suomalainen elintarvikevalmistaja vetää pois myynnistä erän ketsuppia pakkausvirheen takia. Ketsuppipakkauksiin oli virheellisesti laitettu sinappipakkausten takaetiketti. Tuotteet on vedettävä myynnistä, koska takaetiketin ainesosaluettelon ollessa väärä, saattaa esimerkiksi sellerille allerginen kuluttaja altistaa itsensä vaaralle, jos hän luottaa ainesosaluetteloon. Kyseisen valmistajan sinappi ei sisällä selleriä, kun taas ketsuppi sisältää.
Pakkausvirheet ovat suhteellisen yleinen ongelma elintaviketeollisuudessa. Automaattiset linjastot syöttävät tuotteen pakkauksiin, sulkevat pakkaukset, kiinnittävät etiketit ja esimerkiksi painavat parasta-ennen-leimat. Usein kuitenkin ihminen syöttää etikettipinot koneeseen, jolloin inhimillisen virheen mahdollisuus on aina läsnä. Koneetkaan eivät aina toimi virheettä, vaan linjaston loppuun saapuu vähän väliä pakkauksia, jotka eivät ole täysin suljettuja, tai joissa on muita virheitä.
Onneksi näiden virheiden havaitsemiseen on luotettava automaattinen keino. Yksikään työntekijä ei halua seistä päivästä toiseen valvomassa linjastolta tulevia pakkauksia virheiden varalta, eikä ihminen sellaiseen tehtävään pysty keskittymäänkään yhtäjaksoisesti. Automaattinen ratkaisu on konenäkö. Älykäs konenäkö pystyy hyvin suunniteltuna havaitsemaan samat virheet kuin ihmissilmäkin, mutta väsymättä. Luotettava laadunvarmistus konenäöllä vähentää huomattavasti viallisten ja vaarallisten tuotteiden markkinoille pääsyä.
Youtube
Twitter
LinkedIn
Facebook
RSS feed